Moi taas pitkästä aikaa! Elämä täällä etelässä on osoittaunut niin kiireiseksi, etten ole paljoa tänne blogin puolelle ehtinyt. Edellisestä postauksesta löytyy nyt pitkä viestiketju, joissa pohditaan tulevia pääsykokeita. Virallinen tieto tulee opintopolkuun luultavasti pian, mutta tällä hetkellä aktiiviset hakijat ovat saaneet selvitettyä sellaista tietoa, että Joensuun pääsykokeissa luovuttaisiin esseestä kokonaan ja siirryttäisiin kokonaan monivalintoihin. Kannattaa kuitenkin aina odottaa virallista tietoa, jota ei täällä minun blogissani välttämättä jaeta :)
Olen parhaillaan matkalla Joensuuhun harjoitteluseminaariin, jossa jaetaan kokemuksia harjoittelusta muiden opiskelijoiden kanssa. Olen aivan innoissani palaamassa susirajalle Suomen ihanimpaan kaupunkiin! Viimeksi kävin Joensuussa pari viikkoa sitten, ja itkuhan siinä tuli, kun oli ollut "kotiin" niin ikävä.
Kaikesta ikävästä huolimatta olen oikeasti viihtynyt etelässä oikein hyvin. Olen löytänyt omat juttuni ja oman elinpiirini, ja arki rullaa oikein mukavasti eteenpäin. Harjoittelupaikkani on aivan mahtava, sitä en voi kehua tarpeeksi. Olen niin ylpeä itsestäni, kun viime kesänä osasin valita kahden harjoittelupaikan välillä puhtaalla intuitiolla, ja selvästi osuin oikeaan. Perheneuvola on todella monipuolinen paikka, jossa riittää näkemistä ja tekemistä. Asiakkaat ovat 0-18 -vuotiaita lapsia ja heidän vanhempiaan. Yleisiä syitä perheneuvolaan tulemiselle ovat esimerkiksi lapsen tunne-elämän haasteet kuten raivokohtaukset, lapsen ahdistus ja pelot tai epäily lapsen kehityksen häiriintymisestä.
Työssä on sekä kivaa että haastellista se, että jokainen työntekijä täyttää itse oman kalenterinsa. Niinpä itse pitää päättää, kuinka paljon ottaa asiakkaita, kuinka paljon varaa aikaa valmistautumiseen ja missä välissä tekee käyntikirjaukset. Välillä kalenteri meinaa täyttyä epäinhimilliseen tahtiin, ja on opeteltava sanomaan, että tälle viikolle ei enää mahdu mitään.
Olen jo huomannut itsessäni muutosta. Olen vähän tällainen hitaasti lämpeävä tyyppi, joka katselee ennen kuin osallistuu toimintaan. En myöskään avaa suutani kovin helposti, ennen kuin koen olevani varma asiasta ja mielipiteestäni. Niinpä olen nämä ensimmäiset pari kuukautta lähinnä nyökytellyt kaikelle ja kaikille, koska en ole oikein tiennyt, mitä muutakaan sitä voisi tehdä. Nyt kuitenkin alan pikku hiljaa löytää sellaisen "tatsin", että olen jo alkanut sanoa ääneen, miten asiakasprosesseissa tulisi minun mielestäni edetä ja kuka tarvitsisi mitäkin. Kuulostaa ehkä pieneltä asialta, mutta tuntuu todellakin isolta harppaukselta esimerkiksi "väittää vastaan" sellaiselle, joka on kaksikymmentä vuotta tehnyt perheneuvolassa töitä. Toisaalta työyhteisö on todella avoin, ja kaikki tuntuvat mielellään kuuntelevan tällaisen harjoittelijankin ajatuksia.
Tällaisia ajatuksia tällä kertaa :) Ensi kerralla voisin tarttua johonkin vähän spesifimpään, mitä on töissä tullut mieleen. Valintakokeista en osaa kertoa lukijoille mitään uutta, vaikka ne varmasti kiinnostaisivat. Vanhat tekstini ovat tietenkin edelleen luettavissa, niissä pohdin aikanaan paljonkin pääsykokeita ja tälle alalle päätymistä.
Kaikesta ikävästä huolimatta olen oikeasti viihtynyt etelässä oikein hyvin. Olen löytänyt omat juttuni ja oman elinpiirini, ja arki rullaa oikein mukavasti eteenpäin. Harjoittelupaikkani on aivan mahtava, sitä en voi kehua tarpeeksi. Olen niin ylpeä itsestäni, kun viime kesänä osasin valita kahden harjoittelupaikan välillä puhtaalla intuitiolla, ja selvästi osuin oikeaan. Perheneuvola on todella monipuolinen paikka, jossa riittää näkemistä ja tekemistä. Asiakkaat ovat 0-18 -vuotiaita lapsia ja heidän vanhempiaan. Yleisiä syitä perheneuvolaan tulemiselle ovat esimerkiksi lapsen tunne-elämän haasteet kuten raivokohtaukset, lapsen ahdistus ja pelot tai epäily lapsen kehityksen häiriintymisestä.
Työssä on sekä kivaa että haastellista se, että jokainen työntekijä täyttää itse oman kalenterinsa. Niinpä itse pitää päättää, kuinka paljon ottaa asiakkaita, kuinka paljon varaa aikaa valmistautumiseen ja missä välissä tekee käyntikirjaukset. Välillä kalenteri meinaa täyttyä epäinhimilliseen tahtiin, ja on opeteltava sanomaan, että tälle viikolle ei enää mahdu mitään.
Olen jo huomannut itsessäni muutosta. Olen vähän tällainen hitaasti lämpeävä tyyppi, joka katselee ennen kuin osallistuu toimintaan. En myöskään avaa suutani kovin helposti, ennen kuin koen olevani varma asiasta ja mielipiteestäni. Niinpä olen nämä ensimmäiset pari kuukautta lähinnä nyökytellyt kaikelle ja kaikille, koska en ole oikein tiennyt, mitä muutakaan sitä voisi tehdä. Nyt kuitenkin alan pikku hiljaa löytää sellaisen "tatsin", että olen jo alkanut sanoa ääneen, miten asiakasprosesseissa tulisi minun mielestäni edetä ja kuka tarvitsisi mitäkin. Kuulostaa ehkä pieneltä asialta, mutta tuntuu todellakin isolta harppaukselta esimerkiksi "väittää vastaan" sellaiselle, joka on kaksikymmentä vuotta tehnyt perheneuvolassa töitä. Toisaalta työyhteisö on todella avoin, ja kaikki tuntuvat mielellään kuuntelevan tällaisen harjoittelijankin ajatuksia.
Tällaisia ajatuksia tällä kertaa :) Ensi kerralla voisin tarttua johonkin vähän spesifimpään, mitä on töissä tullut mieleen. Valintakokeista en osaa kertoa lukijoille mitään uutta, vaikka ne varmasti kiinnostaisivat. Vanhat tekstini ovat tietenkin edelleen luettavissa, niissä pohdin aikanaan paljonkin pääsykokeita ja tälle alalle päätymistä.
