keskiviikko 31. elokuuta 2016

Vikalle luokalle


Selailin vanhoja tekstejä ja löysin viime elokuussa kirjoittamani postauksen odotuksista syksylle. Sen seurauksena päädyin pohtimaan, mitä odotan sitten jälleen ensi syksyltä, joka tulee olemaan viimeiseni "koulun penkissä". Vielä muutama kurssi jäljellä ennen syksyn 2017 harjoittelua ja sen jälkeen valmistumista.

Minulla on ollut todella ihana kesä. Olen ollut osa-aikatyössä ja kokoaikatyössä, mutta vastapainoksi vapaa-ajalla olen yrittänyt tehdä kaikkea, mistä tykkään: käydä lenkillä kaverin koiran kanssa, juhlia tuttujen häissä, nautiskella terassilla, käydä mustikassa, vaeltaa metsässä, syödä pitsaa iltapalaksi, katsoa areenasta sarjoja tuntikausia, lukea kirjoja, valokuvata... Illat kyllä tuppaavat olemaan ihan jo ylibuukattuja, kun yrittää niin paljon saada aikaan :D



Kyllä meidät taitaa siskoiksi tunnistaa :D


Todella ihanan kesän lähentyessä loppuaan olen jo ehtinyt haikailla syksyn perään. Olen joka lukuvuoden alussa innoissani fuksien tapaamisesta ja syyskuun vilinästä ja vilskeestä yliopistolla. Odotan opiskelijaelämää, joka tarkoittaa minulle mahdollisuutta käydä kuntosalilla aamulla ennen ruuhkaa, kavereiden kanssa lounastamista ja kahvittelemista pitkin päivää ja opiskeluajan ripottelemista pitkin päivää kaiken muun puuhailun lomaan.

Odotan myös valmistumista ja työelämään siirtymistä. Tämän kesän työni sosiaalitoimistossa opetti minulle, että todella nautin työnteosta. Kun on tehnyt kahdeksan tuntia ahkerasti töitä, tuntuu todella siltä, että on tehnyt jotakin hyödyllistä. Sitten työpäivän jälkeen voi hyvillä mielin lähteä kotiin ja viettää ansaittua vapaa-aikaa. Opiskelu on ennemmin jatkuvaa raatamista, työtä, jolla ei välillä tunnu olevan kovin kummoista tarkoitusta, ei alkua eikä loppua. Kun yhden esseen saa valmiiksi, kolkuttaa jo seuraava tentti ovella :D

Eli jos kesä on mennyt hujauksessa ja tuntunut kiireiseltä, tiedän mitän odottaa ensi lukuvuodelta! On kyllä kuitenkin ihanaa päästä vielä vuodeksi istumaan yliopistolle kirjaston kakkoskerroksen lukusaliin ja kaikkiin niihin ruokaloihin, joista saa halpaa opiskelijaruokaa. On ihanaa päästä Oidipuksen ja Pokan hallituksen hommiin ja kaikkiin opiskelijatapahtumiin. On ihanaa päästä taas tutustumaan uusiin psykologian opiskelijoihin ja heidän tarinoihinsa. On siis paljon mitä odottaa :)

sunnuntai 28. elokuuta 2016

Sosiaalitoimiston luukulla


Kahden ja puolen mittainen kesätyöni sosiaalitoimistossa päättyi viime viikolla ja olen päässyt viettämään pari viikkoa lomaa ennen opintojen alkamista. Työkokemus toimeentulotukihakemusten etuuskäsittelijänä on ehdottomasti tähänastisen urani paras, joten ajattelin kertoa siitä vähäsen.

Toimistosihteeri käsittelee sosiaalitoimistossa toimeentulotukihakemuksia, mikä tarkoittaa laskelman laatimista, asiakkaan raha- ja elämäntilanteen selvittämistä sekä lopulta toimeentulotukipäätöksen vahvistamista. Sain tietää työstä opiskelukaveriltani, sillä hän oli ollut sosiaalitoimistossa edellisenä vuonna. En silti tiennyt oikeastaan yhtään, mitä odottaa, joten osasin aloittaa uudessa työssä avoimin mielin. Sain hyvän perehdytyksen, mutta samalla työssä oli niin paljon opittavaa, että olin koko ajan aivan pihalla ja työpäivän lopuksi ihan poikki. Toimeentulotuen soveltamiseen on tarkat ohjeet, mutta samalla työ kuitenkin vaatii soveltamista: ihmisillä on niin erilaisia elämäntilanteita, etteivät kaikki variaatiot mitenkään mahtuisi yhteen manuaaliin. Niinpä työssä tulee kuunnella asiakasta ja käyttää tilanteen mukaan omaa harkintaa sekä pohtia sosiaalityöntekijän kanssa, miten asiakkaan tilannetta voisi helpottaa. Se tekee työstä mielestäni todella vastuullisen. Sosiaalitoimistossa liikkuu välillä suuriakin rahamääriä ja mitä erilaisimpia lakipykäliä, joten välillä kyllä jännitti ihan tosissaan joidenkin päätösten kohdalla. Toisaalta toimiston työporukka oli todella kannustava ja kysyin kyllä neuvoakin ehkä noin joka kymmenen minuutin välein :D


Oma pikku loossini, post it-lappuja täynnä tietenkin.

Työssä yllätyin ehkä eniten siitä, kuinka paljon siinä tosiaan tarvitsee sihteerin taitoja. Pitää olla nopea, huolellinen ja erittäin laskentataitoinen. Noista vaatimuksista täytän ehkä muut, mutta matematiikan taitoni oli välillä todella koetuksella. Jouduin hyödyntämään laskinta ja prosenttilaskinta ahkerasti ja tarkistamaan laskelmat useaan otteeseen. Onneksi laskelmani vielä tarkastettiin joka kerta ennen maksujen tallentamista järjestelmään.

Parasta työssä oli ehdottomasti asiakaspalvelu. Työpisteeni ei ollut varsinaisen sosiaalitoimiston tiloissa vaan erillisessä rakennuksessa, joten asiakkaat eivät päässeet käymään paikalla. Sen sijaan puhuin heidän kanssaan ahkerasti puhelimessa selvitellen erinäisiä elämäntilanteita ja selittämällä päätöksiä, jotta asiakkaat tietäisivät, kuinka toimia.

Asiakkaiden elämäntarinat olivat usein mielenkiintoisia. Välillä työssä tuli onnistumisen kokemuksia siitä, kun sai auttaa ihmisiä esimerkiksi ohjaamalla heitä eri palveluihin. Välillä oli tilanteita, joissa ihmisillä olivat hermot todella tiukalla. Usein huonon rahatilanteen lisäksi heidän elämässään oli muutenkin vaikeaa. Tällöin toimeentulotukihakemuksen käsittelijä oli se henkilö, johon kaikki turhautuminen haluttiin purkaa. Joskus se tuntui pahalta, mutta hetken mietinnän jälkeen niistäkin tapauksista pääsi eteenpäin. Olen ihan tyytyväinen, että pääsin harjoittelemaan asiakaspalvelua vaikeissakin tilanteissa. Varmasti tulevassa psykologin työssä tulee kohtaamaan mitä kinkkisimpiä vuorovaikutustilanteita, joten on hyvä totutella niihin jo etukäteen.

Sosiaalitoimistossa oli hienoa päästä ikään kuin näkemään, kuinka hyvinvointiyhteiskuntamme konkreettisesti voi toimia. Tuntui hyvältä todeta, että Suomessa ihmisistä todella pidetään huolta. Se ajatus jäi työstä ehkä päällimmäisenä mieleen. Välillä tuntui, että sai oikeasti auttaa ihmisiä eteenpäin elämässä, vaikken päässytkään juttelemaan heidän kanssaan sen syvällisemmin kuin toimeentulotukeen liittyen. Tämä kesätyö vahvisti kokemustani siitä, että olen löytänyt oikealle alalle, sillä haluan puhua ihmisten kanssa ja auttaa heitä elämän pulmien selvittämisessä.


Meidän "nuorisoporukka" eli kesätyöntekijät jakoi yhdessä työhuoneen, jossa monia ongelmia ratkottiin yhdessä.


Toimistolla on tapana, että jokainen tuo pientä tarjottavaa ennen ja jälkeen loman.
Gluteenittomana en yleensä voi syödä mitään (onneksi...), mutta
Heidi muisti minua ihan omalla pikku leivoksella :)

Tällaiset fiilikset meillä oli Miranda kanssa, kun lomailevat opiskelijakaverit
suunnittelivat rannalle menoa keskellä päivää :D


torstai 18. elokuuta 2016

(Pian) Maailman paras yliopisto


Vitsi että olin ylpeä, kun luin eilen Karjalaisesta, että Itä-Suomen yliopisto on rankattu Suomen toiseksi parhaimmaksi yliopistoksi Shanghain listalla: Helsingin yliopisto pääsi sijalle 56, ja Itä-Suomen yliopisto nousi ryhmään 301-400, johon muut suomalaiset yliopistot eivät yltäneet.

Jos siellä on joku, joka haluaa jakaa ylpeyteni ja ihailla tuloksia, tässä Karjalaisen hehkutusta:

Shanghain listalla yliopistoja vertaillaan etenkin tieteellisten tutkimusten tason perusteella. Voinen paljastaa, että rehtori Jukka Mönkkösen kommentti Itä-Suomen yliopiston "tieteelliseen tason noususta" saattoi viitata juurikin minun graduuni, joka on valmistumisensa jälkeen kerännyt suurta huomioita: sen on lukenut äidin lisäksi jo yksi opiskelijakaveri sekä parhaimmillaan ehkä yksi Tasa-arvohankkeen työntekijäkin!

No mutta vitsit sikseen. Olen oikeasti todella iloinen kotiyliopistoni menestyksestä. Joensuun psykologiallakin menee hyvin, sillä kuulemani mukaan olemme juuri saaneet ulkopuolisen rahoituksen uuteen tutkimusprojektiin. Olen itsekin harkinnut vakavasti tutkijan uraa tai ainakin väitöskirjan tekemistä. Olisihan se kiva tehdä vielä tohtoriopinnotkin samassa yliopistossa. Mutta kaikki aikanaan :)

perjantai 12. elokuuta 2016

Tulevaisuuden polkuja

Eli "Mitä se psykologi oikeastaan tekee", osa 2


Edellisessä postauksessa kerroin psykologian eri sovellusaloista ja siitä, että olen itsekin pohtinut tulevaa suuntautumistani. Olen tietenkin pohtinut sitä siitä saakka, kun pääsin opiskelemaan psykologiaa - vaikken silloin edes tiennyt, mitä ihmettä psykologi tekee. Neljän opintovuoden aikana tietomääräni on kuitenkin lisääntynyt ja pohdinta syventynyt.

Alun perin, ensimmäisinä opintovuosina, olin erityisen kiinnostunut nuorisopsykiatriasta. Kävin ensimmäisenä opintosyksynäni tutustumassa Tikkamäen nuorisopsykiatriaan ja olin todella vaikuttunut. Nuoret kiinnostivat itseäni siksi, että olen itsekin nuori ja siksi ajattelin, että voisin ymmärtää, mitä asiakkaat käyvät läpi. 

Kun aloitin oikeuspsykologian sivuaineen, kiinnostuin oikeus- ja kriminaalispykologiasta, esimerkiksi parisuhdeväkivallasta tuomittujen miesten ryhmistä. Mietin, että ala voisi olla jännittävä ja erilainen. Halusin auttaa suurissa vaikeuksissa olevia ihmisiä ja nähdä heissä vain hyvää.

Hiljalleen opintojen loppua kohti aloin kiinnostua yhä enemmän lapsipsykologiasta. Viimeinen tikki oli nykyisen poikaystäväni tapaaminen. Koska hän on luokanopettaja, minun ei tarvinnut "hävetä" sitä, että halusin työskennellä lasten kanssa. Aiemmin olin nimittäin vannonut, etten koskaan haluaisi nimenomaan lapsi- ja perhetyöhön. Tiedä sitten miksi, mikähän perustelu minulla muka on sillekin oikein ollut :D kun vietin enemmän aikaa lasten kanssa ja ohjasin Pelastakaa Lapset ry:n vapaa-ajan kerhoa, tajusin, että en ollutkaan lasten kanssa mitenkään erityisen huono ja oikeastaan pidin heidän kanssaan olemisesta. Tein graduni opettajien käsityksistä koulupsykologiasta ja tajusin, että lasten lisäksi minua kiinnostaa moniammatillinen yhteistyö ja ennaltaehkäisevä työ tai mahdollisimman varhaiset interventiot.




Olin kuullut, että opiskelijat joutuvat nykyään taistelemaan harjoittelupaikoista huomattavasti kovemmin kuin aiemmin. Se on tietenkin luonnollinen seuraus psykologian aloituspaikkojen huomattavasta lisäämisestä viime vuosina. Psykologian harjoittelupaikka on palkallinen, joten aivan kaikilla työnantajilla ei riitä resursseja harjoittelijoiden palkkaamiseen. Yliopistojen välillä on eroa siinä, kuinka ne pystyvät rahallisesti tukemaan opiskelijoiden harjoittelua, mikä eriarvoistaa opiskelijoita. Tähän on ottanut kantaa myös Suomen Psykologian Opiskelijain Liitto SPOL vuonna 2014

Harjoittelupaikan löytämistä voi kuitenkin edistää olemalla aktiivinen opiskeluaikana esimerkiksi tekemällä töitä tai toimimalla mukana järjestöissä sekä aloittamalla harjoittelupaikan etsimisen ajoissa. Itse aloitin mahdollisten harjoittelupaikkojen kartoittamisen jo syksyllä 2015, vaikka etsin paikkaa vasta syksylle 2017. Olin siis todella ajoissa, mutta toisaalta sain vähän kerättyä tietoa siitä, mitkä työnantajat eivät ainakaan pystyisi ottamaan harjoittelijaa. Lähetin kyselyjä psykologeille sähköpostilla ja välillä soittelin perään, jos vastausta ei kuulunut. Pidin yhteydenotoista tarkkaa kirjaa, jotta muistaisin, mitä mistäkin paikasta oli sanottu. Hiljalleen mielessäni alkoi hahmottua kuva, että haluaisin pääkaupunkiseudulle, aiemmin kun olin miettinyt muitakin vaihtoehtoja. 

Loppukeväällä pääsin pääkaupunkiseudulle haastatteluun erääseen lasten neuropsykologisiin ongelmiin keskittyneeseen yksikköön. Jännitin haastattelua todella paljon ja lähdin tapani mukaan matkaan niin ajoissa, että olin paikalla noin 45 minuuttia ennen sovittua haastatteluaikaa. Haastattelussa oli mukana kaksi psykologia, joista toinen keskittyi kyselemään ja toinen tekemään muistiinpanoja. Haastattelijan kuvauksen mukaan tarjottu harjoittelupaikka vaikutti unelmalta, sillä kaikki oli mietitty loppuun asti. Minulla oli kuitenkin alusta asti sellainen tunne, etten sopisi töihin kyseiseen paikkaan. Minusta tuntui, että olimme jotenkin eri aaltopituudella. Tunne saattoi tietenkin johtua haastattelun virallisuudesta, mutta en kuitenkaan odottanut saavani paikkaa. Enkä saanutkaan.

Pian haastattelun jälkeen minuun otettiin yhteyttä eräästä pääkaupunkiseudun perheneuvolasta, josta kerrottiin, että paikka olisi minun. Olin aiemmin puhunut paikan johtajan kanssa, joka vaikutti todella mukavalta ja avoimelta. Viestittelin paikan työntekijöiden kanssa ja sovimme tapaamisen elokuulle. Odotankin tapaamista aivan innoissani! Perheneuvolatoiminta kiinnostaa minua todella paljon, sillä siellä työskennellään sekä lasten että vanhempien kanssa ja tehdään moniammatillista yhteistyötä. Halusin perheneuvolaan, koska se on usein ensimmäinen paikka, johon perhe ohjataan. Neuvolaan ei useinkaan tarvita lähetettä, joten sinne voivat tulla kaikenlaiset asiakkaat. Usein "vakavammat" tai erityisosaamista vaativat tapaukset lähetetään neuvolasta eteepäin, mutta olen ymmärtänyt, että palveluiden ruuhkautumisen vuoksi kyseiset perheet saavat ensin apua perheneuvolassa, kun he odottavat pääsyä eteenpäin.

On kiva, että mielessäni on viimein alkanut muodostua joku käsitys siitä, mitä haluan tulevaisuudessa työkseni tehdä. Toisaalta ajattelen kuitenkin, että olen vielä nuori, eikä urani ole edes alkanut: en halua lyödä mitään lopullisesti lukkoon, vaan pysyä avoimena eri sovellusaloille. Kun miettii jo valmiiksi vähän kaikkea, voi sitten tilaisuuden koittaessa napata siitä kiinni! :)