Terveisiä ja tulevia postausaiheita

Viime aikoina olen pitänyt lomaa kaikesta, blogi mukaan lukien. Olen ollut nyt viikon flunssassa, maannut sohvalla ja syönyt suklaata. Tänä aamuna kuitenkin palasin yliopiston kirjastolle työstämään kymmenen sivun esseetä kurssille Elämänkulun tutkimuksen praktikum. Niinpä ajattelin samalla päivittää kuulumiseni tännekin (ja samalla edelleen vitkutella esseen aloittamisen kanssa :D). Vuoden vaihteen kunniaksi päivitin myös blogin bannerin. Itse pidän uudesta bannerista, se on ehdottomasti blogini tähän mennessä paras. Toivottavasti miellyttää muidenkin silmää.

Joulurauhailun ohessa olen suunnitellut tulevia postauksia. Olen miettinyt, mikähän psykologiassa voisi kiinnostaa niitä, jotka eivät (vielä) opiskele psykologiaa. Tulen helposti kirjoittaneeksi paljon eri tapahtumista, jotka koskettavat lähinnä Joensuun psykologianopiskelijoita ja saattavat jäädä muille lukijoille kaukaisiksi. Onneksi tunnen erään lukiolaistytön, jonka tiedän harkitsevan psykologian opintoja. Jokin aika sitten keksin kysyä häneltä, mitä esimerkiksi lukiolaiset haluaisivat saada tietää psykologian opinnoista ennen kevään korkeakouluhakua ja alanvalintaa.

Hän toivoi tietoa siitä, millaisia psykologianopinnot ja pääsykoe ovat, millaiset taustat minulla oli ennen opintoja ja miten pääsykoeurakkaan voisi löytää motivaatiota, kun sisäänpääsyprosentit meinaavat lannistaa. Tajusin noiden aiheiden olevan täsmälleen samoja, jotka itseänikin pohdituttivat ennen Joensuuhun päätymistä. Itse päädyin lopulta Joensuuhun opiskelemaan ennen vastausten kuulemista, mutta ajattelin yrittää auttaa niitä, joita kysymykset edelleen askarruttavat.

Olen kirjoittanut samoista aiheista jo aiemmin jonkin verran, mutta enemmän ehkä rivien välissä tai ohi mennen. Esimerkiksi tästä aiemmasta postauksesta löytyy lista sellaisista teksteistä. Nyt ajattelin omistaa mainituille teemoille ihan oman postaussarjan: Sinustako psykologi. Ensimmäisen osan pyrin julkaisemaan vuodenvaihteen jälkeen. Onko aihe juuri sellainen, mistä haluaisittekin kuulla, vai löytyykö lisää postausideioita? Mukavaa Uutta Vuotta kaikille, palaillaan taas pian! :)

Musiikillinen joululahja

Musiikki on aina ollut minulle tärkeää. Aiemmin viihdyin hyvin kuuntelijan roolissa, mutta viime aikoina, katsellessani Joonaksen keikkailua ja musiikintekoa, on mielessäni alkanut herätä halu olla musiikin kanssa tekemisissä muullakin tavoin. Sisälläni on syttynyt pieni esiintymisen kipinä.

Niinpä olemme alkaneet satunnaisesti esiintyä niin, että Joonas soittaa kitaraa ja me laulamme yhdessä. Halusin tästä harrastuksesta muitakin todisteita kuin hatarat, jännityksensekaiset muistot. Niinpä toivoin Joonakselta joululahjaksi studioaikaa, jotta voisimme nauhoittaa jonkin yhdessä esittämämme biisin. 

Sain toivomani joululahjan ajoissa. Pari iltaahan nauhoittelussa lopulta meni, mutta oli tosi hauskaa nauhoitella yhdessä kotistudiossamme. Käytännössä homma meni niin, että ensimmäisenä iltana Joonas soitti kitaraosuuden ja toisena iltana nauhoitimme laulut. Nauhoittaessa laulua kitara ja oma ääni kuuluivat kuulokkeista. Tuntui kyllä aluksi todella oudolta, mutta nopeasti sitä tottui kuulemaan omankin äänensä.

Tässä se nyt olisi kaikessa kauneudessaan/ kauheudessaan. Itse toivon kyllä jatkoa tälle yhteiselle projektille.

Seuraavaksi odottelenkin jännityksellä vähän materiaalisempia joululahjoja. Olenhan ollut koko vuoden tosi kilttinä! Ihanaa Joulua ja Uutta Vuotta kaikille! :)

Askelen lähempänä unelmaa

Kaksi viikkoa sitten minulla oli todella huono päivä. Kaikki tuntui menevän ihan väärin, koko elämä oli menossa juuri siihen toiseen suuntaan, kuin mihin olisin halunnut. Olin yksinäinen ja onneton käpertyessäni sohvalla villaviltin sisään. Kunnes kännykkää räplätessä sain yhtäkkiä sähköpostia. Luin sen sisältämän viestin ja aloin itkeä kovemmin kuin koskaan.

Olin saanut viestin, jossa luki: 

Teosvalinnat PS16 - Pohjois-Savon valokuvan aluenäyttely on nyt suoritettu. Iloksesi voimme ilmoittaa, että näyttelyyn on valikoitunut sinulta seuraavat teokset:
Roosa Hämäläinen: Menneisyys

Sillä hetkellä tunsin, että olin saavuttanut elämäni suurimman unelman. Olin askelen lähempänä  ihan oikeaa valokuvaajan uraa. Olin niin onnellinen, että tärisin, ja kylmiä väreitä juoksi pitkin kehoani. Kuinka minä olin voinut saada valokuvani Pohjois-Savon valokuvan aluenäyttelyyn? Minä, joka en ymmärrä kuvaamisesta mitään ja joka on opetellut kaiken alusta lähtien itse!

Tuo hetki sai minut jälleen ymmärtämään, kuinka tärkeää valokuvaus on minulle. Olen aina kokenut olevani taiteellinen ihminen. En kuitenkaan osaa piirtää, maalata tai soittaa mitään. Valokuvausta olen kuitenkin harrastanut niin monta vuotta, että kamera kädessä oleminen tuntuu luontevalta ja kotoiselta. Ja silloin kun en ole kamera kädessä, tarkkailen ympäristöä ja mietin, miten siitä saisi hyviä kuvia: mikä sommittelu, mikä aukko, mikä valotusaika. Elämäni palkitsevimpia ovat olleet ne tilanteet, joissa olen onnistunut ottamaan mielestäni onnistuneen kuvan.

Innostuksestani huolimatta olen valokuvausmaailmassa edelleen untuvikko, joka joutuu jatkuvasti kyselemään neuvoa ja katsomaan  apuvideoita. Mutta jo tämän vuoden aikana, panostettuani valokuvaukseen yhä enemmän, olen kehittynyt sellaista tahtia, että ihan pakostahan tässä innostuu :) Jatkan siis edelleen unelmani tavoittelua eli täydellisen valokuvaustaidon etsimistä. Toivottavasti teilläkin on jokin unelma, jota jahdata. Minulle se ainakin antaa todella paljon inspiraatiota ja innostusta.

 

Mitä järkeä on tutkia?

Olen aiemminkin kirjoittanut tänne gradustani, joka on edelleen työn alla. Tutkin siis Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaan Tasa-arvohankkeeseen osallistuneiden opettajien kokemuksia konsultatiivisesta yhteistyötä koulupsykologien kanssa. Toisin sanoen hankkeessa pyrittiin muuttamaan koulupsykologin työnkuvaa yksilötyöskentelystä kuten oppilaiden testaamisesta konsultaatioksi, jossa psykologi työskentelisi lasten sijaan opettajien kanssa ja auttaisivat heitä ratkomaan lasten ongelmia luokassa. En tiedä, miltä tämä teistä kuulostaa, mutta minun mielestäni aihe on luonnollisesti maailman mielenkiintoisin :D

Olen päätynyt kertomaan graduni aiheesta toisille psykologianopiskelijoille useaan otteeseen ja saanut mitä erilaisimpia reaktioita. Yksi niistä oli pettyneen oloinen "sä et siis keksi mitään uutta teoriaa?" Tuo olisi saattanut olla minunkin reaktioni ennen tutkimukseni aloittamista. Silloin luulin voivani tutkia Tasa-arvohankkeesta aivan kaiken taivaan ja maan väliltä ja selvittää ihmismielestä jotakin sellaista, mitä kukaan ei ole aiemmin keksinyt. Gradun edetessä törmäsin kuitenkin nopeasti todellisuuteen: tutkimusta tehdessä pientenkin oivallusten syntymiseen on nähtävä valtava määrä vaivaa. Yksikään lause ei synny ilman pitkää pohdiskelua ja useiden lähteiden läpi kahlaamista. Mitään ei voi sanoa kevyesti ilman perusteluja. Muutaman kymmenen sivun mittaisessa gradussa ei mahdu olemaan yhtään turhaa sanaa, jolla ei ole lopputuloksen kannalta merkitystä.

Olen kuullut kauhutarinoita opiskelijoista, joiden valmistuminen tyssää siihen, etteivät he saa gradua valmiiksi. Etukäteen odotinkin gradun olevan päättymätön painajainen, joka ei etene mihinkään kaikista ponnisteluistani huolimatta. Enhän ole koskaan kuvitellut olevani mikään tutkijatyyppi, joka istuu yksin pienessä työhuoneessaan päivät pitkät. Mutta kas kummaa, nyt olen vääntänyt graduani vuoden päivät ihan täpinöissäni. Tutkimus onkin mielenkiintoisinta, mitä yliopistossa voi olla. Koko projekti on vaatinut niin hirveän määrän itsenäisyyttä, pitkäjänteisyyttä ja aivonystyröiden rasvailua, että tunnen jopa kasvaneeni ihmisenä samalla. Tiedän nyt koulupsykologiasta ja opettajien ja psykologien välisestä suhteesta enemmän, kuin mikään kurssi olisi voinut opettaa. Gradusta on tullut minulle lapsi, jonka en halua kasvavan aikuiseksi. En tiedä, miten voin lopulta ojentaa sen ohjaajalleni ja altistaa sen raa'an arvioinnin kohteeksi.

Minun pro gradu -tutkimukseni ei tule olemaan mikään maailmoja mullistava klassikkoteos, jota opiskelijat tenttivät vielä sadan vuoden kuluttua. Se on kuitenkin tutkimus, johon Tasa-arvohankkeen psykologit viittaavat Opetus- ja kulttuuriministeriölle esittämässään raportissa. Tutkimuksestani on käytännön hyötyä pyrkimyksille kehittää koulupsykologian näkökulmia. Se on tilaustutkimus, joka on lähtenyt liikkeelle käytännön tarpeesta. Ja mikä tärkeintä, se on minun graduni, johon olen kuluttanut enemmän aikaa, vaivaa ja kyyneleitä kuin olisi tarpeellista tai ainakaan järkevää.

Graduprojektiini pääsee sisälle lukemalla näitä aiempia tekstejä.

P.S. Yritän palauttaa graduni alkukeväästä, ettei työn etenemisestä jauhaminen
ehdi kyllästyttää kaikkia kuoliaiksi!

Haikeus ja helpotus

Niin siinä sitten kävi. Vuosi hurahti ohi hetkessä ja ennen kuin huomasinkaan, olin taas Oidipuksen vuosikokouksessa muodostamassa uutta hallitusta. Se olikin viimeinen kokoukseni puheenjohtajan roolissa. Olo oli samalla helpottunut ja haikea.

Vuoden 2015 hallituksemme oli aivan mahtava porukka, johon mahtui niin vanhoja kuin uusia opiskelijoita. Saimme aikaan paitsi ennätysmäärän tapahtumia myös erittäin hyvän ryhmähengen. Olin aiempina vuosina huomannut, että yksi tärkeimmistä tekijöistä on hallituksen jäsenten keskinäinen tuttuus ja viihtyminen: on paljon helpompaa tulla paikalle ja avata suunsa, kun ihmiset ovat tuttuja kavereita ja tunnelma on avoin ja rento. Siihen pyrin puheenjohtajana panostamaan ja onnistuinkin mielestäni aika hyvin. Ainakin minulla oli toisten hallituslaisten kanssa mukava olla, en sitten tiedä muista :D

Väistyvä hallitus päätti jättää viimeiseksi perinnökseen oidipuslakanan.

Ennen eilistä kokousta minulta kyseltiin paljon, haluaisinko jatkaa puheenjohtajana. Mietin päätöstäni kauan ja päädyin lopulta siihen, että haluan keskittyä välillä muihin juttuihin. Puheenjohtajuus on ollut varmaan elämäni opettavaisin kokemus, mutta samalla se on todella kokonaisvaltaista ja aikaavievää. Vuonna 2016 haluaisin keskittyä vaihteeksi vähän muihin asioihin. Nyt opintojen loppuvaiheessa olen alkanut arvostaa enemmän rauhassa tekemistä kuin paikasta toiseen juoksemista. Haluan siis ottaa vähän rennommin. Samalla kuitenkin jatkan aktiivisesti hallituksessa ja pyrin olemaan hyödyksi uudessa pestissäni varapuheenjohtajana. En voinut kuvitellakaan jättäväni kokonaan ainejärjestöhommat viimeisenä opintovuotenani. Mitä ihmettä olisin muka keksinyt yli jäävällä ajalla tehdä :D

Hallitukseen pääseminen ei ollut itsestäänselvää tällaiselle konkarillekaan. Vuosikokouksessa oli niin paljon halukkaita, että lähes joka pestistä jouduttiin äänestämään. Kokous venähti lopulta lähes kolmeen tuntiin. Kaikki olivat ihan poikki, mutta lopulta uusi hallitus saatiin muodostettua.

Siivoushommia on tullut hallituksessa harjoiteltua enemmän kuin tarpeeksi :D

Mitä sitten ovat ne asiat, joihin aion seuraavaksi panostaa? 

Ensi vuonna tulen toimimaan Pohjois-Karjalan psykologiyhdistyksen johtokunnassa viestintävastaavana. Lisäksi haluan varata enemmän aikaa itseni ilmaisulle laulun, kitaransoiton ja valokuvauksen kautta. Näin opintojen loppuvaiheessa pyrin myös panostamaan ammatilliseen kasvuun ja psykologin identiteetin omaksumiseen. Olisi kiva siirtyä työelämään niin, että tuntee olevansa psykologi, eikä ikuinen opiskelija.

Kiitos meidän ihanalle hallitukselle 2015 ja hirveästi onnea seuraavalle hallitukselle! Muistakaa, että yhteistyöllä kaikki hoituu parhaiten, eikä kukaan jää yksin.

Kiitos vielä vuoden 2015 hallitukselle! Oli tosi kivaa :)

Tässä vielä tuleva hallitus kokonaisuudessaan:

Puheenjohtaja: Suvi Iinatti

Varapuheenjohtaja: Roosa Hämäläinen

Taloudenhoitaja: Ilja Solovjew

Sihteeri: Laura Lintula

SPOL-edustajat: Miranda Koskinen ja Toni Saari

POKKA-edustajat: Noora Mononen, Olli Nuortimo (vara)

Liikuntavastaava: Niina Hohti

Tapahtumavastaavat: Inka Kurkinen ja Ella Hytönen

Tapahtumajaosto: Sini, Iiris, Sanna, Ellinoora, Laura, Aino

KV-vastaava: Miranda Koskinen

Vuosijuhlavastaava: Anni Pohjola

Yritysyhteistyövastaava: Aleksis Aronen

SOPO-vastaava: Aino Saarelainen 

KOPO-vastaava: Anniina Simonen

Fuksivastaava: Anna Junnila

Viestintävastaava: Maija Kangas