perjantai 3. heinäkuuta 2015

Hakujärjestelmän hienosäätöä







Biisi: Hozier - Someone New


Eilisen Karjalaisessa oli ajankohtaista asiaa koulutuksesta, joten ajattelin jakaa uutta tietoani tänne. Nyt oli ensimmäinen kevät, kun korkeakouluihin haettiin Opintopolku-järjestelmän kautta. Se on Opetushallituksen sähköinen palvelu, jonka kautta haetaan opiskelemaan ja josta löytyy tietoa eri yliopistojen opintotarjonnasta. 

Järjestelmän kautta on jo useita vuosia haettu lukioihin ja ammattikouluihin ja viime syksynä myös korkeakouluihin, joten aivan uusi se ei ole. Tänä vuonna palvelu on kuitenkin joutunut koville, sillä korkeakouluihin haki nyt keväällä 154 000 ihmistä. Kun he yrittävät kirjautua palveluun samaan aikaan, se kaatuu. Ilmeisesti ongelmat on kuitenkin saatu korjattua melko nopeasti. Toivotaan, että ensi vuonna järjestelmä toimisi jo paremmin.






Nykyään hakijat laittavat hakukohteensa tärkeysjärjestykseen ja pääsevät automaattisesti ensimmäiseen koulutusohjelmaan, johon heidät hyväksytään. Tämä on varmasti helpompaa kouluille, mutta hakijoiden pitää kyllä olla hyvin varmoja siitä, mihin kouluun mieluiten menisivät. Itse hain neljä vuotta sitten sekä saksan kieleen että psykologiaan ja pääsin molempiin. Vasta sitten minun piti valita, kumman paikan lopulta hyväksyn. Vaikka eipä tuo valinta kovin vaikea ollut!

Järjestelmä aiheuttaa päänvaivaa hakijoiden lisäksi yliopistoille. Koska hakeminen ja tulosten antaminen tapahtuu uuden sähköisen järjestelmän kautta, on meidän psykologian osastollekin oma haasteensa saada täydellinen lista sisäänpäässeistä. Heille pitäisi saada lähetettyä tuutorikirje ja muuta infoa.

Viime aikoina on puhuttu myös ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen yhdistämisestä. Kuitenkaan opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laaksonen ei aja tätä uudistusta, joten sitä tuskin nähdäänkään lähiakoina. Omasta mielestäni koko ajatus kuulostaa niin suurelta muutokselta, että sitä tuskin yhdellä hallituskaudella saataisiinkaan valmiiksi. Toisaalta uudessa hallitusohjelmassa korkeakouluja vaaditaan säästämään 75 miljoonaa euroa, joten vissiin melkein mikä tahansa on mahdollista..


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti