Terveisiä ja tulevia postausaiheita

Viime aikoina olen pitänyt lomaa kaikesta, blogi mukaan lukien. Olen ollut nyt viikon flunssassa, maannut sohvalla ja syönyt suklaata. Tänä aamuna kuitenkin palasin yliopiston kirjastolle työstämään kymmenen sivun esseetä kurssille Elämänkulun tutkimuksen praktikum. Niinpä ajattelin samalla päivittää kuulumiseni tännekin (ja samalla edelleen vitkutella esseen aloittamisen kanssa :D). Vuoden vaihteen kunniaksi päivitin myös blogin bannerin. Itse pidän uudesta bannerista, se on ehdottomasti blogini tähän mennessä paras. Toivottavasti miellyttää muidenkin silmää.

Joulurauhailun ohessa olen suunnitellut tulevia postauksia. Olen miettinyt, mikähän psykologiassa voisi kiinnostaa niitä, jotka eivät (vielä) opiskele psykologiaa. Tulen helposti kirjoittaneeksi paljon eri tapahtumista, jotka koskettavat lähinnä Joensuun psykologianopiskelijoita ja saattavat jäädä muille lukijoille kaukaisiksi. Onneksi tunnen erään lukiolaistytön, jonka tiedän harkitsevan psykologian opintoja. Jokin aika sitten keksin kysyä häneltä, mitä esimerkiksi lukiolaiset haluaisivat saada tietää psykologian opinnoista ennen kevään korkeakouluhakua ja alanvalintaa.

Hän toivoi tietoa siitä, millaisia psykologianopinnot ja pääsykoe ovat, millaiset taustat minulla oli ennen opintoja ja miten pääsykoeurakkaan voisi löytää motivaatiota, kun sisäänpääsyprosentit meinaavat lannistaa. Tajusin noiden aiheiden olevan täsmälleen samoja, jotka itseänikin pohdituttivat ennen Joensuuhun päätymistä. Itse päädyin lopulta Joensuuhun opiskelemaan ennen vastausten kuulemista, mutta ajattelin yrittää auttaa niitä, joita kysymykset edelleen askarruttavat.

Olen kirjoittanut samoista aiheista jo aiemmin jonkin verran, mutta enemmän ehkä rivien välissä tai ohi mennen. Esimerkiksi tästä aiemmasta postauksesta löytyy lista sellaisista teksteistä. Nyt ajattelin omistaa mainituille teemoille ihan oman postaussarjan: Sinustako psykologi. Ensimmäisen osan pyrin julkaisemaan vuodenvaihteen jälkeen. Onko aihe juuri sellainen, mistä haluaisittekin kuulla, vai löytyykö lisää postausideioita? Mukavaa Uutta Vuotta kaikille, palaillaan taas pian! :)

Musiikillinen joululahja

Musiikki on aina ollut minulle tärkeää. Aiemmin viihdyin hyvin kuuntelijan roolissa, mutta viime aikoina, katsellessani Joonaksen keikkailua ja musiikintekoa, on mielessäni alkanut herätä halu olla musiikin kanssa tekemisissä muullakin tavoin. Sisälläni on syttynyt pieni esiintymisen kipinä.

Niinpä olemme alkaneet satunnaisesti esiintyä niin, että Joonas soittaa kitaraa ja me laulamme yhdessä. Halusin tästä harrastuksesta muitakin todisteita kuin hatarat, jännityksensekaiset muistot. Niinpä toivoin Joonakselta joululahjaksi studioaikaa, jotta voisimme nauhoittaa jonkin yhdessä esittämämme biisin. 

Sain toivomani joululahjan ajoissa. Pari iltaahan nauhoittelussa lopulta meni, mutta oli tosi hauskaa nauhoitella yhdessä kotistudiossamme. Käytännössä homma meni niin, että ensimmäisenä iltana Joonas soitti kitaraosuuden ja toisena iltana nauhoitimme laulut. Nauhoittaessa laulua kitara ja oma ääni kuuluivat kuulokkeista. Tuntui kyllä aluksi todella oudolta, mutta nopeasti sitä tottui kuulemaan omankin äänensä.

Tässä se nyt olisi kaikessa kauneudessaan/ kauheudessaan. Itse toivon kyllä jatkoa tälle yhteiselle projektille.

Seuraavaksi odottelenkin jännityksellä vähän materiaalisempia joululahjoja. Olenhan ollut koko vuoden tosi kilttinä! Ihanaa Joulua ja Uutta Vuotta kaikille! :)

Askelen lähempänä unelmaa

Kaksi viikkoa sitten minulla oli todella huono päivä. Kaikki tuntui menevän ihan väärin, koko elämä oli menossa juuri siihen toiseen suuntaan, kuin mihin olisin halunnut. Olin yksinäinen ja onneton käpertyessäni sohvalla villaviltin sisään. Kunnes kännykkää räplätessä sain yhtäkkiä sähköpostia. Luin sen sisältämän viestin ja aloin itkeä kovemmin kuin koskaan.

Olin saanut viestin, jossa luki: 

Teosvalinnat PS16 - Pohjois-Savon valokuvan aluenäyttely on nyt suoritettu. Iloksesi voimme ilmoittaa, että näyttelyyn on valikoitunut sinulta seuraavat teokset:
Roosa Hämäläinen: Menneisyys

Sillä hetkellä tunsin, että olin saavuttanut elämäni suurimman unelman. Olin askelen lähempänä  ihan oikeaa valokuvaajan uraa. Olin niin onnellinen, että tärisin, ja kylmiä väreitä juoksi pitkin kehoani. Kuinka minä olin voinut saada valokuvani Pohjois-Savon valokuvan aluenäyttelyyn? Minä, joka en ymmärrä kuvaamisesta mitään ja joka on opetellut kaiken alusta lähtien itse!

Tuo hetki sai minut jälleen ymmärtämään, kuinka tärkeää valokuvaus on minulle. Olen aina kokenut olevani taiteellinen ihminen. En kuitenkaan osaa piirtää, maalata tai soittaa mitään. Valokuvausta olen kuitenkin harrastanut niin monta vuotta, että kamera kädessä oleminen tuntuu luontevalta ja kotoiselta. Ja silloin kun en ole kamera kädessä, tarkkailen ympäristöä ja mietin, miten siitä saisi hyviä kuvia: mikä sommittelu, mikä aukko, mikä valotusaika. Elämäni palkitsevimpia ovat olleet ne tilanteet, joissa olen onnistunut ottamaan mielestäni onnistuneen kuvan.

Innostuksestani huolimatta olen valokuvausmaailmassa edelleen untuvikko, joka joutuu jatkuvasti kyselemään neuvoa ja katsomaan  apuvideoita. Mutta jo tämän vuoden aikana, panostettuani valokuvaukseen yhä enemmän, olen kehittynyt sellaista tahtia, että ihan pakostahan tässä innostuu :) Jatkan siis edelleen unelmani tavoittelua eli täydellisen valokuvaustaidon etsimistä. Toivottavasti teilläkin on jokin unelma, jota jahdata. Minulle se ainakin antaa todella paljon inspiraatiota ja innostusta.

 

Mitä järkeä on tutkia?

Olen aiemminkin kirjoittanut tänne gradustani, joka on edelleen työn alla. Tutkin siis Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaan Tasa-arvohankkeeseen osallistuneiden opettajien kokemuksia konsultatiivisesta yhteistyötä koulupsykologien kanssa. Toisin sanoen hankkeessa pyrittiin muuttamaan koulupsykologin työnkuvaa yksilötyöskentelystä kuten oppilaiden testaamisesta konsultaatioksi, jossa psykologi työskentelisi lasten sijaan opettajien kanssa ja auttaisivat heitä ratkomaan lasten ongelmia luokassa. En tiedä, miltä tämä teistä kuulostaa, mutta minun mielestäni aihe on luonnollisesti maailman mielenkiintoisin :D

Olen päätynyt kertomaan graduni aiheesta toisille psykologianopiskelijoille useaan otteeseen ja saanut mitä erilaisimpia reaktioita. Yksi niistä oli pettyneen oloinen "sä et siis keksi mitään uutta teoriaa?" Tuo olisi saattanut olla minunkin reaktioni ennen tutkimukseni aloittamista. Silloin luulin voivani tutkia Tasa-arvohankkeesta aivan kaiken taivaan ja maan väliltä ja selvittää ihmismielestä jotakin sellaista, mitä kukaan ei ole aiemmin keksinyt. Gradun edetessä törmäsin kuitenkin nopeasti todellisuuteen: tutkimusta tehdessä pientenkin oivallusten syntymiseen on nähtävä valtava määrä vaivaa. Yksikään lause ei synny ilman pitkää pohdiskelua ja useiden lähteiden läpi kahlaamista. Mitään ei voi sanoa kevyesti ilman perusteluja. Muutaman kymmenen sivun mittaisessa gradussa ei mahdu olemaan yhtään turhaa sanaa, jolla ei ole lopputuloksen kannalta merkitystä.

Olen kuullut kauhutarinoita opiskelijoista, joiden valmistuminen tyssää siihen, etteivät he saa gradua valmiiksi. Etukäteen odotinkin gradun olevan päättymätön painajainen, joka ei etene mihinkään kaikista ponnisteluistani huolimatta. Enhän ole koskaan kuvitellut olevani mikään tutkijatyyppi, joka istuu yksin pienessä työhuoneessaan päivät pitkät. Mutta kas kummaa, nyt olen vääntänyt graduani vuoden päivät ihan täpinöissäni. Tutkimus onkin mielenkiintoisinta, mitä yliopistossa voi olla. Koko projekti on vaatinut niin hirveän määrän itsenäisyyttä, pitkäjänteisyyttä ja aivonystyröiden rasvailua, että tunnen jopa kasvaneeni ihmisenä samalla. Tiedän nyt koulupsykologiasta ja opettajien ja psykologien välisestä suhteesta enemmän, kuin mikään kurssi olisi voinut opettaa. Gradusta on tullut minulle lapsi, jonka en halua kasvavan aikuiseksi. En tiedä, miten voin lopulta ojentaa sen ohjaajalleni ja altistaa sen raa'an arvioinnin kohteeksi.

Minun pro gradu -tutkimukseni ei tule olemaan mikään maailmoja mullistava klassikkoteos, jota opiskelijat tenttivät vielä sadan vuoden kuluttua. Se on kuitenkin tutkimus, johon Tasa-arvohankkeen psykologit viittaavat Opetus- ja kulttuuriministeriölle esittämässään raportissa. Tutkimuksestani on käytännön hyötyä pyrkimyksille kehittää koulupsykologian näkökulmia. Se on tilaustutkimus, joka on lähtenyt liikkeelle käytännön tarpeesta. Ja mikä tärkeintä, se on minun graduni, johon olen kuluttanut enemmän aikaa, vaivaa ja kyyneleitä kuin olisi tarpeellista tai ainakaan järkevää.

Graduprojektiini pääsee sisälle lukemalla näitä aiempia tekstejä.

P.S. Yritän palauttaa graduni alkukeväästä, ettei työn etenemisestä jauhaminen
ehdi kyllästyttää kaikkia kuoliaiksi!

Haikeus ja helpotus

Niin siinä sitten kävi. Vuosi hurahti ohi hetkessä ja ennen kuin huomasinkaan, olin taas Oidipuksen vuosikokouksessa muodostamassa uutta hallitusta. Se olikin viimeinen kokoukseni puheenjohtajan roolissa. Olo oli samalla helpottunut ja haikea.

Vuoden 2015 hallituksemme oli aivan mahtava porukka, johon mahtui niin vanhoja kuin uusia opiskelijoita. Saimme aikaan paitsi ennätysmäärän tapahtumia myös erittäin hyvän ryhmähengen. Olin aiempina vuosina huomannut, että yksi tärkeimmistä tekijöistä on hallituksen jäsenten keskinäinen tuttuus ja viihtyminen: on paljon helpompaa tulla paikalle ja avata suunsa, kun ihmiset ovat tuttuja kavereita ja tunnelma on avoin ja rento. Siihen pyrin puheenjohtajana panostamaan ja onnistuinkin mielestäni aika hyvin. Ainakin minulla oli toisten hallituslaisten kanssa mukava olla, en sitten tiedä muista :D

Väistyvä hallitus päätti jättää viimeiseksi perinnökseen oidipuslakanan.

Ennen eilistä kokousta minulta kyseltiin paljon, haluaisinko jatkaa puheenjohtajana. Mietin päätöstäni kauan ja päädyin lopulta siihen, että haluan keskittyä välillä muihin juttuihin. Puheenjohtajuus on ollut varmaan elämäni opettavaisin kokemus, mutta samalla se on todella kokonaisvaltaista ja aikaavievää. Vuonna 2016 haluaisin keskittyä vaihteeksi vähän muihin asioihin. Nyt opintojen loppuvaiheessa olen alkanut arvostaa enemmän rauhassa tekemistä kuin paikasta toiseen juoksemista. Haluan siis ottaa vähän rennommin. Samalla kuitenkin jatkan aktiivisesti hallituksessa ja pyrin olemaan hyödyksi uudessa pestissäni varapuheenjohtajana. En voinut kuvitellakaan jättäväni kokonaan ainejärjestöhommat viimeisenä opintovuotenani. Mitä ihmettä olisin muka keksinyt yli jäävällä ajalla tehdä :D

Hallitukseen pääseminen ei ollut itsestäänselvää tällaiselle konkarillekaan. Vuosikokouksessa oli niin paljon halukkaita, että lähes joka pestistä jouduttiin äänestämään. Kokous venähti lopulta lähes kolmeen tuntiin. Kaikki olivat ihan poikki, mutta lopulta uusi hallitus saatiin muodostettua.

Siivoushommia on tullut hallituksessa harjoiteltua enemmän kuin tarpeeksi :D

Mitä sitten ovat ne asiat, joihin aion seuraavaksi panostaa? 

Ensi vuonna tulen toimimaan Pohjois-Karjalan psykologiyhdistyksen johtokunnassa viestintävastaavana. Lisäksi haluan varata enemmän aikaa itseni ilmaisulle laulun, kitaransoiton ja valokuvauksen kautta. Näin opintojen loppuvaiheessa pyrin myös panostamaan ammatilliseen kasvuun ja psykologin identiteetin omaksumiseen. Olisi kiva siirtyä työelämään niin, että tuntee olevansa psykologi, eikä ikuinen opiskelija.

Kiitos meidän ihanalle hallitukselle 2015 ja hirveästi onnea seuraavalle hallitukselle! Muistakaa, että yhteistyöllä kaikki hoituu parhaiten, eikä kukaan jää yksin.

Kiitos vielä vuoden 2015 hallitukselle! Oli tosi kivaa :)

Tässä vielä tuleva hallitus kokonaisuudessaan:

Puheenjohtaja: Suvi Iinatti

Varapuheenjohtaja: Roosa Hämäläinen

Taloudenhoitaja: Ilja Solovjew

Sihteeri: Laura Lintula

SPOL-edustajat: Miranda Koskinen ja Toni Saari

POKKA-edustajat: Noora Mononen, Olli Nuortimo (vara)

Liikuntavastaava: Niina Hohti

Tapahtumavastaavat: Inka Kurkinen ja Ella Hytönen

Tapahtumajaosto: Sini, Iiris, Sanna, Ellinoora, Laura, Aino

KV-vastaava: Miranda Koskinen

Vuosijuhlavastaava: Anni Pohjola

Yritysyhteistyövastaava: Aleksis Aronen

SOPO-vastaava: Aino Saarelainen 

KOPO-vastaava: Anniina Simonen

Fuksivastaava: Anna Junnila

Viestintävastaava: Maija Kangas

Vieraana makasiiniohjelmassa

"Somen pimeä puoli"

Eräänä päivänä kuulin Karelia ammattikorkeakoulun media-alan opiskelijoiden aikovan kuvata puolen tunnin mittaisen makasiiniohjelman aiheesta "Somen pimeä puoli". Ohjelman tekijät etsivät keskusteluun mukaan psykologianopiskelijaa "asiantuntijaksi". No, postauksen lopusta löytyvästä videosta voi jokainen muodostaa oman mielipiteensä siitä, kuinka asiantuntija olinkaan!

Lähdin mukaan heti ohjelmasta kuultuani, koska no, miksi ei? Olen pyrkinyt kehittämään omia esiintymistaitojani ja vähentämään esiintymisjännitystä. Näinhän se mahdollistuu oikein sokkihoitona. Valmistauduin ohjelmaan etukäteen etsimällä netistä artikkeleita ja eri alojen opinnäytetöitä, joissa käsiteltiin sosiaalisen median ja ihmisen suhdetta. Yritin keksiä mielenkiintoisia ja ajatuksia herättäviä näkökulmia.

Varsinaiset haastattelukysymykset sain sähköpostilla muutama päivä ennen haastattelua. Harjoittelin niihin vastaamista etukäteen, koska pelkäsin niin paljon jäätyväni totaalisesti kuvaustilanteessa. Lopulta huomasin valmistautuneeni liiankin hyvin: osa kysymyksistä jäikin suorassa lähetyksessä pois, enkä ehtinyt sanoa kaikkea, mitä olin suunnitellut. No, toivottavasti onnistuin kertomaan ne fiksuimmat oloiset argumentit :D

Kuvaus tapahtui Joensuun Tiedepuistolla media-alan opiskelutiloissa. Meidät vierailijat oli pyydetty paikalle kello 14 ja ohjelman kuvaaminen alkoi kello 15. Sitä ennen meille esiteltiin ohjelman tekijöitä, kerrottiin homman etenemisestä, näytettiin ohjelman aikana toistettavat välivideot ja tarjottiin syömistä.

Koko ohjelma oli lopulta ohi hujauksessa, enhän itse ollut ruudussa kuin muutaman minuutin. Jälkeen päin kuulin, että osa ohjelman tekijöistä päivitteli, kuinka vakavaksi keskusteli meni. Itse koin aiheen ja kysymykset niin vakavaksi, ettei mieleeni kyllä juolahtanut mitään erityisen hauskoja sutjauksia :D Minkähän vitsin olisi esimerkiksi voinut sulavasti heittää kysymykseen, "Onko tällainen täydellisyyden tavoittelu kaikilla elämän osa-alueilla lisännyt tai kenties vähentänyt nuorten mielenterveysongelmia?" On kyllä myönnettävä, että tylsäksi tässä on opintojen myötä muuttunut. En osaa provosoitua ja heitellä kärkkäitä kommentteja enää samalla syötöllä, vaan "joudun" pohtimaan asioita vähän joka näkökulmasta ja lopulta toteamaan, että asia voi olla näin tai sitten näin :D

Vieraille jaettiin ohjelman tarkka käsikirjoitus ennen kuvauksia.

Studiossa oli pilkkopimeää lukuun ottamatta lavasteiden valaisua.

Sekä tekijät että välineet vaikuttivat tällaisen tietämättömän silmään hyvin ammattimaisilta :D

Sekä ennen että jälkeen kuvausten oli tarjolla syötävää. Meidän haastateltavien erityisruokavaliot oli tosin jätetty kysymättä. Eipähän tullut herkuteltua liikaa!

Oli kyllä hauska kokemus taas kerran. Pääsin erittäin syvälle epämukavuusalueelleni ja selvisin. Suosittelen kyllä tarttumaan yllättäviin tarjouksiin edes silloin tällöin. Ainakin sitä saa jotain kerrottavaa kuulumisista kyseleville! Tässä alla siis koko puolituntinen ohjelma. Saavun paikalle toisen videopätkän aikana noin 12 minuutin kohdalla.

P.S. Kanssani esiintyneen Vernan blogi löytyy täältä.

Päiväni Roosana: videopostaus

Blogini on kokenut muutoksia tulevan talven kunniaksi: vaihdoin bannerin ja kuvasin ensimmäisen videon blogia varten. Halusin koittaa siipiäni videokuvaajana, koska valokuvaus tuntuu jo liian helpolta. (vitsi, vitsi!) Oikeasti halusin kertoa pienen tarinan siitä, millainen tavallinen päiväni voisi olla. Pelkän tekstin ja kuvien kanssa ei olisi pystynyt näyttämään asioita samalla tavalla. Niinpä päädyin tähän ratkaisuun. Toivottavasti tykkäätte :)

Kuvaaminen oli hauskaa, joskin tulin siihen tulokseen, että kaipaan vielä paljon harjoittelua :D kävellessä kamera heilui ties mihinkä suuntaan ja tarkensi ohi naamastani, vaikkei ruutuun paljon muuta mahtunutkaan. Yksin kuvatessani innostuin selittämään niin paljon, että jouduin lopulta leikkaamaan puolet videosta pois, jotta katsojat säilyisivät hereillä.

Video on siis läpileikkaus keskiviikostani: aamutyöt, lenkki kaverin koiran kanssa (jonka saatoitte nähdä jo näissä kuvissa), lounaskokous pikkujoulujen järjestäjien kanssa, harjoitushaastattelu, kurssityön tekemistä ja lopuksi kuntosalikäynti ja salkkareitten katselu, jotka eivät teidän onneksi videolle tallentuneet.

Video YouTubessa.

Harjoitushaastattelu liittyy Elämänkulun tutkimuksen praktikum -nimiseen maisterikurssiin, jota parhaillaan suoritan. Kurssilla suoritetaan elämänkertahaastattelu jollekin tuntemattomalle, noin 50-vuotiaalle henkilölle. Meille opiskelijoille on jaettu valmis haastattelurunko, jonka avulla käsitellään aikalailla kaikki elämän osa-alueet lapsuudesta tulevaisuuden pohtimiseen. Olin itse todella skeptinen kurssin alkaessa, koska haastattelun tekeminen, litteroimiinen ja analysoiminen kuulosti aivan järkyttävän työläältä, mutta nyt olen jostain kumman syystä innostunut ihan tosissaan :D Ihanaa päästä ihan luvan kanssa kaivelemaan jonkun ihmisen koko elämää ja ehkä samalla kuulla jotain elämänviisauksia.

Lopuksi mainitsen videossa vielä Akuutit traumaattiset kriisit -kurssin, joka on myös piakkoin alkamassa. Sain kuulla luentokurssin vaihtoehtoisesta suoritustavasta ohimennen kaveriltani ja kiinnostuin. Niinpä suoritan kurssin suomentamalla ohjemateriaalia pakolaisten kohtaamiseen ja heidän kanssaan keskustelemiseen. Keväällä meidän opiskelijoiden olisi tarkoitus käydä kouluttamassa pakolaiskeskusten työntekijöitä ja vapaaehtoisia materiaalien perusteella. Hauskaa, että luentokurssista saatiin kertaheitolla näin käytännönläheinen! Mukavaa päästä auttamaan pakolaiskeskuksia jollakin tavalla ja olla hyödyksi.

Yleensä teen päivät pitkät gradua yliopiston kirjastolla, mutta siitä on turha mitään videota tehdä. Nyt otteeni on vähän lipsunut, kun olen koko syksyn naputellut samaa tekstiä ja alkaa mitta olla jo täynnä. Toiveissa olisi, että saisin sen alkukeväästä palautettua, valmiina tai keskeneräisenä, että pääsisin sitten takaisin opintojen pariin. En ole ollut monella luennollakaan sitten viime kevään. Onhan se mukavaa, kun aikataulut saa suunnitella ihan oman mielen mukaan, mutta eipä valmiista lukujärjestyksestäkään haittaa olisi.

P.S. Loin blogille YouTube-kanavan siinä toivossa, että ottaisin videoiden kuvaamisen epäsäännölliseksi tavaksi.

P.P.S. Videourani ensimmäinen taidonnäytteeni oli Joonaksen avustaminen tämän musiikkivideon kuvaamisessa:

Video YouTubessa.

Joensuulaisesta psykologiasta

Joensuun ja Kuopion abipäivät olivat vähän aikaa sitten ja osa lukiolaisista varmaan pohtii jo, mille alalle tai mihin kaupunkiin lähtisi opiskelemaan. Siksi ajattelin nyt hieman valottaa kaikille opinahjoa harkitseville, millaista psykologian opiskeleminen täällä Joensuussa on minun kokemukseni mukaan ollut.

Lumi saapui jo Joensuuhun, mutta tässä vielä muisto muutaman kuukauden takaisesta ruskasta. Tällä kertaa kuvia ei ole muokattu ollenkaan, vaan latasin suoraan kamerasta blogiin. Nauttikaa!

Tilastotiede tulee muuttamaan Itä-Suomen yliopiston psykologian valintakoetta radikaalisti. Opintojen sisältöä se ei ainakaan heti muuta, sillä opetussuunnitelma pysyy varmasti vielä jonkin aikaa. Siksi uskallan opinnoista vähän kertoakin, kun ei ainakaan ihan erilaista ole vielä ensi vuonna :D

Joensuussa opetuksessa painottuvat ne aiheet, joita meillä myös paljon tutkitaan: elämänkulku, sosiaalipsykologia koulutuksessa, psykologiset interventiot ja organisaatiopsykologia. Esimerkiksi elämänkulku on minun opinnoissani nyt esillä elämänkulun tutkimuksen kurssilla, jossa tuntemattomalle ihmisille suoritetaan elämänkertahaastattelu. Koulutuksen sosiaalipsykologia on vahvasti esillä kahdella aineopintokurssilla, joissa molemmissa pääpaino on koulutettavuuden käsityksellä. Psykologisia interventioita käsitellään vähän joka kurssilla enemmän tai vähemmän, eniten tietenkin opintojen loppupäässä. Organisaatiopsykologiasta on pari kurssia ja sitä voi myös lukea sivuaineena.

Mielestäni Joensuussa opetus on hyvin pohdiskelevaa ja muistuttaa filosofista tai sosiologista keskustelua. Opiskelijoilta odotetaan kykyä miettiä asioita monesta näkökulmasta. Ei kenenkään tarvitse olla filosofi tänne tullessaan, mutta ajattelutaidot kehittyvät kyllä nopeasti opintojen myötä. Taito ymmärtää erilaisia elämäntilanteita, motiiveja ja muita toimintaan vaikuttavia tekijöitä kehittyy kuin itsestään opintojen edetessä. Ihminen käsitetään koko elämän ajan kehittyväksi olennoksi, jonka toimintaan vaikuttavat paitsi luontaiset taipumukset myös sosiaalinen ympäristö.

Luentokursseja, joilla ei ole pakollista läsnäoloa, on etenkin perus- ja aineopinnoissa paljon. Samoin kirjatenttejä. Mitä pidemmälle opinnoissa mennään, sitä enemmän on läsnäolopakollista lähiopetusta. Tämä on hyvä huomio etenkin niille, jotka suunnittelevat suorittavansa maisterivaiheen asuen muualla kuin Joensuussa. Toinen merkittävä asia liittyy kurssikirjoihin: suurin osa on englanninkielisiä. Tieteellinen teksti englanniksi on kyllä ajoittain aikamoista siansaksaa, mutta todella nopeasti siihen tottuu, vaikkei kauhean haka olisikaan.

Joensuussa opiskelusta voi saada kuvaa myös näiden aiempien tekstieni avulla:
Mielenterveyden ammattilaiseksi: Kliininen psykologia I
Sivuteillä: Sivuaineiden käsikirja kallonkutistajille
Joensuun psykologia muutoksessa
Puolivälissä psykologiksi
Elämää kirjoitusten jälkeen


Jos haluatte tietää lisää tai jokin mielessänne oleva kysymys jäi ilman vastausta, kysykää pois! En välttämättä muista enää kauhean hyvin, mitkä asiat mieltä askarruttavat opintopaikkaa valitessa. Tai jos kanssaopiskelijat ovat opinnoistamme ihan eri mieltä, saa kertoa. Anonyymi kommentointi on mahdollista :D

Tilastotieteen rantautuminen Joensuuhun

Joensuun psykologian valintakoe tulee muuttumaan ensi vuonna radikaalisti. Kuten monet ovat jo varmaan kuulleet, filosofian kirja korvautuu tilastotieteellä. Tämän muutoksen myötä Suomessa ei ole enää yhtäkään yliopistoa, jonka psykologian pääsykokeessa ei olisi mukana tilastotiedettä. 

Ensi syksynä onkin jännittävää nähdä, kuinka tilastotieteen mukaanottaminen vaikuttaa Joensuuhun hakijoihin. Aiemmin tilastotieteen puuttuminen on ollut yksi merkittävä osa vetovoimaamme. Meille ovat usein hakeneet ne psykologiasta kiinnostuneet, joilta puuttuu matemaattinen intohimo. Mitä nyt tekevät ne, jotka eivät pärjää kaavojen ja numeroiden kanssa? Pääsevätkö he sisään ahkerasti laskuja tekemällä vai hakeutuvatko he suoraan jollekin muulle samankaltaiselle alalle, kuten sairaanhoitajaksi, sosiaalityöntekijäksi tai sosionomiksi?

Vakavan tekstin vastapainoksi sopivat hyvin koirapuiston tunnelmat.

Valitettavasti tyhjentävää vastausta tuskin löytyy. Sanoisin kuitenkin tuleville hakijoille, ettei tilastotieteestä kannata hermostua. Et voi tietää, voisitko päästä sisään psykologiaan, jos et edes yritä. Ei kannata masentua alhaisista sisäänpääsyprosenteista tai Suomi24-foorumin typeristä kommenteista. Ennemmin kannattaa pitää mielessä se, että aina joku pääsee sisään. Harvoin kukaan heistäkään on missään vaiheessa voinut olla satavarma siitä, että aloituspaikka osuu omalle kohdalle. Psykologian opiskelupaikka on aina taidon ja tuurin sekoitus, eikä kukaan aloituspaikan saanut ole yli-ihminen. Miksi sinä et siis muka voisi päästä myös?

Valintakokeessa huomioidaan mielestäni hyvin hakijoiden erilaiset taustat. Hakijan kannattaa pitää mielessä, että sisään voi päästä niin kirjoitusten ja valintakokeen yhteispisteillä kuin pelkän kokeen pisteillä. Lisäksi jo aiemmin maisterintutkinnon suorittaneet, jotka ovat suorittaneet myös psykologian aineopinnot, voivat hakea samalla kertaa sekä erillishaussa että yhteishaussa. Niinpä hakija voi päästä toisessa haussa sisään, vaikka toisessa pisteet eivät riittäisikään.

Pääsykokeiden tunnelmaan voi virittäytyä myös näiden aiempien tekstieni avulla: 

Joensuun psykologian pääsykokeet

Elämää kirjoitusten jälkeen

P.S. Vuoden 2016 ajankohta on herättänyt hämmennystä. Viimeisimmän tiedon mukaan valintakoe pidetään 19. toukokuuta kello 13-16. Jos aikaa muutetaan, sen näkee täältä.

Muistoja Madeiralta

Blogini jäi nyt yllättäen vähän hiljaiselolle. Olen ihan aikuisten oikeesti panostanut graduun, jonka tuloksia minun pitäisi kohta pystyä esittelemään. Päivät ovat kuluneet oikein leppoisasti yliopiston kirjastolla tietokoneen ääressä rönöttäen. Olen taas pohdiskellut paljon opiskeluja ja elämää yleensäkin, niistä sitten seuraavissa postauksissa.

Nyt kun päivät ovat lyhentyneet ja harmaantuneet, on hyvä aika alkaa muistella niitä ihania säitä ja maisemia, jotka minua Madeiralla hemmottelivat. Syyslomalla vietin siis viikon Joonaksen, äitini, siskoni ja hänen kihlattunsa kanssa Madeiran ihanalla saarella. Olin lomaillut Madeiralla aiemminkin muutama vuosi sitten, mutta silti sen kauneus pääsi yllättämään aivan totaalisesti. 

Hotellimme, viinitila Quinta do Furao Santanassa.

Hotellilta oli aikamoiset postikorttimaisemat.

Tuo saari on kyllä lempipaikkani maailmassa. Se on kuin aivan toinen ulottuvuus, jossa aika on pysähtynyt. Joka puolella näkyy kallioita ja vuoria, kasveja ja eläimiä. Kauneutta on niin paljon, että sydän meinaa pakahtua.

Haluan jakaa teillekin Madeiran pysähtyneen tunnelman muutamien kuvien avulla. Suurin osa ei ole mitään perinteisiä maisemakuvia, koska olen niiden ottamisessa ihan surkea :D Vaikka koen usein voivani ilmaista itseäni valokuvien avulla, on paljon tilanteita, joita kamera ei pysty tavoittamaan. Ne hetket säilyvät vain muistoissa.

Aika kivat näkymät tämänkin talon ikkunoista.

Paikalliset kalastajat kävelivät valtavan jyrkänteen reunalla varsin tottuneesti.

Näimme upeita hylättyjä taloja joka puolella.

Hylätyn sataman rauniot Calhaussa.

Madeira on ehdottomasti paikka, johon kannattaa lähteä nauttimaan luonnosta. Uimarantoja siellä ei juurikaan ole, eikä oikeastaan helteitäkään. Eikä missään tapahdu mitään, koska saari on niin pikkuinen. Täydellinen lomailukohde minun mieleeni :D

Matkailusta olen kertonut aiemminkin, Tukholmasta ja aiemmista matkoistani. Vielä en ole suunnitellut seuraavaa reissua, pitää varmaan aloittaa, että on jotakin, mitä odottaa.

Treetop -seikkailu

Viime aikoina olemme kunnostautuneet liikuntatapahtumien järjestämisessä toden teolla. Jokaviikkoisen liikuntavuoron lisäksi aiemmin syksyllä oli norsupalloa ja viime viikon torstaina kiipeilyä Treetop -köysiradalla. Mahdollisesti edessä voisi olla vielä seinäkiipeily ja hankifutis. Heitelkää vain ehdotuksia, jos tulee mieleen!

Norsupalloilusta on saatu luotua perinne. Ehkä pian Treetopistakin.

Olen usein kävellyt lenkillä Treetop -seikkaluipuiston ohi uskaltamatta tutustua paikkaan sen enempää. Olin kuullut puhuttavan köysiradasta, mutta Treetopissa tarjotaan ilmeisesti vaikka mitä muitakin lajeja, kuten suunnistusta ja jousiammuntaa. Nyt on ainakin köysirata nähty. Ja siis nimenomaan nähty, koska en edelleenkään uskaltanut nousta ylös puihin kokeilemaan :D Tyydyin kuvaamaan ja nauramaan ihmisten ilmeille maasta käsin. Luulen kyllä, että ihmiset voisivat hyvinkin innostua tästä toiseen otteeseen. Jospa minäkin lähtisin silloin mukaan.

Jotkin esteet saivat aikaan kauhunsekaista naurua :D

Alaraajatkin saivat mukavasti venytystä.

Köysiratoja oli yhteensä neljä ja kaikissa oli ideana kiipeillä ilmassa ja yrittää pysyä pysyssä samalla, kun ylittää erilaisia esteitä. Alussa kaikille jaettiin kypärät ja turvavaljaat, joiden käyttö opastettiin maasta käsin. Itseäni ainakin lohdutti tieto, että valjaat kiinnitettiin turvaköysiin kahdella lukolla, joista kumpikin jaksaisi yksinään kannatella koko ihmisen. Ei siis haittaa, vaikka vähän meneekin pieleen! (Eihän kellään mennyt, mutta ajattelin lähinnä itseni kannalta, jos joskun erehdyn kokeilemaan.)

Alussa puettiin varusteet ja opeteltiin turvalukkojen käyttöä.

Naurun ja kiljunnan määrästä päättelin, että kiipeilemisestä sai aikamoiset sävärit! Radalla oli mitä erilaisempia tehtäviä, jotka vaativat voimaa ja tasapainoa. Radat olivat eritasoisia ja vaativin oli hurjan korkealla yläilmoissa suoritettava parirata, jossa parien oli autettava toisiaan esteiden selvittämiseksi. Kaikki uskaltautuivat tälle viimeisellekin radalle. On meillä aika hurjapäitä :D

Tässä muutamia esimerkkejä eri radoilta:

Treetop taitaa olla aika suositukin, kun Itä-Suomen yliopiston liikuntailtapäivänä aiemmin tällä viikolla kokeilijoita riitti koko päiväksi. Köysirata onkin mielestäni sopivan matalan kynnyksen liikuntaa, koska rata sijaitsee keskustassa eikä vaadi mitään erityisiä varusteita. Lajiin ei tarvita muuta kuin rohkeaa mieltä ja kaksi tuntia aikaa. Kokeilijoilla näytti olevan myös sen verran hauskaa, että aloin jo suunnitella tätä synttäri- tai polttarirastiksi. Varokaa siis tulevat morsiammet ja päivänsankarit!

Oidipusta rakentamassa

Puheenjohtajakauteni lähetessä loppuaan on aika alkaa fiilistellä kolmivuotista hallitusuraani. Kaksi ensimmäistä kautta toimin taloudenhoitajana, kunnes viime tammikuussa nousin puheenjohtajan pallille. Silloin muuten jännitti. Todella paljon! Tulisinko toimeen muiden hallituslaisten kanssa? Osaisinko puheenjohtajana yhtään mitään? Olisiko kellään mitään ideoita vai joutuisinko tekemään kaiken yksin?

Porukkaa elokuun kokouksessa.

Puheenjohtajia ja apina.

Mitäs kaikkea hallituksessa voikaan tehdä? Pestejä on ihan joka lähtöön.

Ja yllätys yllätys, pelkäsin täysin turhaan! Yhdessä olemme saaneet aikaiseksi vaikka mitä, esimerkiksi Playburgerin, Bondage-appron, sitsit, haalarikastajaiset, keilausillan, ammatillisen iltapäivän, SPOL-viikonlopun ja lisää on vielä tulossa syksyn aikana. Kun on monta aktiivista samassa veneessä, ei yhdelle ihmiselle kasaannu liikaa hommia, vaan jokaiselle jotakin. Kaikki tekevät aina omien voimavarojensa mukaan.

Oidipuslaisten kanssa puuhaaminen ei ole koskaa tuntunut pakkopullalta, vaan hauskanpidolta kavereiden kanssa. Teen ainejärjestötyötä, koska se on hauskaa. Jotain niin koukuttavaa siinä on, että jaksaa roikkua mukana monta vuotta : D Eihän tästä palkkaa saa, vaikka töitä pitääkin tehdä paljon. Mutta samalla pääsee tutustumaan mukaviin ihmisiin ja järjestämään juuri sellaisia tapahtumia, joissa itse haluaa olla. Itse ainakin olen oppinut todella paljon ryhmässä työskentelystä, tapahtumien järjestämisestä ja tiedottamisesta.

Kolmessa eri hallituksessa olen päässyt paitsi kokeilemaan uusia juttuja myös luomaan perinteitä. On ollut todella hienoa nähdä, kuinka joka vuosi joukkoomme on tullut yhä aktiivisempia opiskelijoita, jotka lähtevät ennakkoluulottomasti kaikkeen mukaan. Nykyinenkin hallitus muotoutui viime tammikuussa fukseista, jotka eivät olleet aiemmin kokeilleet ainejärjetötyötä. Niinpä ollaan opittu kaikkea yhdessä.

Oidipuksen toiminnassa olen päässyt tutustumaan todella ihaniin ihmisiin :)